Anne Rongas on kerännyt
Diigo-kirjastoonsa hienon kokoelman opetuksen digitalisaatiota puolesta ja vastaan käsitteleviä artikkeleita ja blogitekstejä.
#SOKF:ssa käyty keskustelu koulun toimintakulttuurin ja digitaalisten oppimisympäristöjen aiheuttamasta muutoksesta koulutyölle herätti muutamia ajatuksia. Ajatukset ovat hajanaisia mutta aiheeseen liittyviä: miksi muuttuminen on vaikeaa ja miksi kinaamme muutoksen välttämättömyydestä. Martti Hellström on kirjoittanut aiheesta hyvän blogin (ks.
Koulun muuttamisen mahdottomuudesta) ja hän kiteyttää haasteen siihen, että olemme koulun uudistamisen suhteen kaikesta eri mieltä, kuvitellen omassa mielessämme olevamme kukin oikeassa. Seuraavassa mainitun facebookpostauksen herättämiä ajatuksia
oman ajatteluni sekä oikeassa olemisen jäsentämiseksi ja jospa myös toisillekin ajatusten herättelijöiksi.
Opettajien valmius koulun uudistukseen on hyvä
Valtaosa kouluista ja opettajista on vähintäänkin myönteisellä tavalla kiinnostunut koulujen toimintakulttuurin uudistamisesta. Opettajat ja koulut tarvitsevat tukea sekä selkeitä suuntaviivoja koulujen toimintakulttuurin uudistamiselle. Toimintakulttuurin kehittäminen edellyttää keskeisten tavoitteiden konkretisointia ja askelmerkkien määrittämistä niin, että jokainen opettaja tietää tekevänsä työtä yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi ja tietää myös sen, mitä häneltä odotetaan ammatillisesti seuraavan askeleen ottamiseksi (ks.
OPSin johtotähdet - tähtikartta koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi).
Muutos ei tietenkään onnistu ilman asianmukaisia välineitä. Kuntien mahdollisuudet vastata kasvavaan laitetarpeeseen on haaste mutta ratkaistavissa sekin. Kajaanissa olemme laatineet selkeät suunnitelmat opettajien osaamisen tukemiseksi sekä laitekannan hankkimiseksi. Tälle vuodelle jokaiselle opettajalle on hankittu oma henkilökohtainen laite ja oppilaiden laitekantaa ryhdytään kehittämään nykyisestä ensi vuodesta alkaen. Olemmekin perusopetuksen johtajan sekä rehtoreiden kanssa yhdessä todenneet, että koulujen tehtävä on huolehtia hyvän ja kehitystä edistävän ilmapiirin muodostamisesta, ja toimialajohdon tehtävänä on tehdä töitä resurssien aikaansaamiseksi. Kokonaisuuden kannalta yhteistyö henkilöstön sekä päätöksentekijöiden suuntaan on keskiössä. Arvioisin kajaanilaisen ilmapiirin olevan erittäin hyvä esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin uudistamisessa.
Kukaan ei halua olla virran vietävänä
Tietty osa meistä saa energiansa kritiikin avulla. Ihminen voimaantuu hetkellisesti kriittisen asenteen kautta. Sanotaan, että ihmisistä 90 prosenttia lamaantuu esimerkiksi johdettaessa, kun johtaja lyö nyrkkiä pöytään ja vain 10 prosenttia voimaantuu tästä. Tämä kymmen prosentin -sääntö pätee suhteellisen moneen asiaan ihmiselämässä. Olettaisinkin valtaosan kielteisesti muutokseen suhtautuvista kuuluvan 10 prosenttiin omalla tavallaan. Ihminen esittää suhtautuvansa kielteisesti muutoksen, koska hänellä on halu olla osallinen muutoksen suunnan valmistelussa ja vahva halu vaikuttaa muutokseen. Kriitikot eivät halua olla virran vietävinä mutta, koska he eivät ole syystä tai toisesta päässeet riittävästi vaikuttamaan muutoksen suuntaan, he vastustavat muutosta. Vastustamisen avulla he voivat vaikuttaa ja hallita omaa elämäänsä. Kriitikoita kannattaa kuunnella ja heitä kannattaa vastuuttaa mukaan uudistustyöhön, kysyen mitä meidän on tehtävä, jotta onnistumme uudistustyössä. Yhteistoiminnallisessa johtamisessa on paljon hyviä menetelmiä osallistavan uudistusprosessin aikaansaamiseksi ja esimerkiksi
Asko Leppilammellta löytyy paljon menetelmiä käytännön sovelluksiin.
Motivaation perään on kysyttävä
Nuorten miesten kasvanut syrjäytymisriski ja heikkenevät oppimistulokset eivät ole uuden opetussuunnitelman tai opetuksen digitalisaation syytä. Jos syyllisiä halutaan tälle hakea, on syyllinen yhteiskunnan muutos, johon koulu ei ole kyennyt vielä vastaamaan oppimisen motivaatiota ja oppimisen iloa edistävällä toimintakulttuurin muutoksella. Menneiden vuosikymmenten lapsiin, joihin itsekin kuulun, tehosivat pakko, käskyt ja rangaistukset. Motivaation perään ei tarvinnut kysellä. Meitä kasvatettiin ottamaan vastaan ohjeita ja toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti. Työelämä on jossain vaiheessa edellyttänyt tätä ihmisiltä mutta nyt minultakin edellytetään valmiutta jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Työelämä ei tarjoa 40 vuoden takuuta ammatille, kuten suurille ikäluokille voitiin taata. Nyt meidän jokaisen on tunnistettava omat vahvuudet, kyvyt ja mahdollisuudet. Tunnistamisen lisäksi edellytetään myös valmiutta jalostaa oma osaaminen kiinnostavaksi tuotteeksi. On oltava työelämän suunnitelmat A, B ja C. Itse kokisin tekeväni lapsille karhunpalveluksen, jos en olisi heille osoittamassa näitä mahdollisuuksia ja välttämättömyyksiä itsensä kehittämiselle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lapsilta tule vaatia tiettyjen perustaitojen perään. Ei. Tulevaisuudessakin kertotaulu on opeteltava ulkoa. Tulevaisuudessakin lapsilta tulee vaatia projekti- ja ryhmätöissä siistiä käsialaa, esteettisyyttä, hyvää suomen kielen / opiskelukielen käyttöä tuotoksissa, toisten ja työn arvostusta... Jos haluamme, että meillä on lapsillemme maailman paras koulu, maailman parhaat oppimistulokset, parhaat edellytykset hyödyntää hyvän peruskoulun tarjoamia elämän eväitä, edellyttää se koulua, jossa lapset innostuvat ja motivoituvat oppimiseen. Tätä ei tehdä passiivisessa ja vastaanottavassa oppimisympäristössä vaan yhteistoiminnallisessa, aktiivisessa ja innostavassa koulutyössä.
Tavoitteellisesta oppimisesta on kysymys, kaikessa toiminnassa
Oppilaslähtöisyyden, ilmiöperusteisuuden, opetuksen eheyttämisen (vertikaalisen tai horisontaalisen), projektien, oppimiskokonaisuuksien, digitalisaation, oppikirjattomuuden - mitä käsitteitä nyt sitten käytetäänkään koulun muutoksen yhteydessä - riskinä on ilman muuta epäonnistuminen, oppimistulosten heikkeneminen. Jos opetuksen järjestämisestä puuttuu jäntevä yhteys opetussuunnitelman tavoitteisiin ja opetuksen yhtenäisyys on pelkkää tilojen fyysistä yhtenäisyyttä, on selvää että muodostuu vakavia yhteentörmäyksiä ja oppimistulokset ovat heikkoja. On vältettävä touhuilua ja puuhailua. Opettajan on osattava johtaa toimintaan selkeät oppimista koskevat tavoitteet ja vaadittava oppilailta ja itseltä näiden tavoitteiden toteutumista. Kuten edellä totesin, ei uudistus saa olla uhkana nk. perustaitojen omaksumiselle. (ks.
Opetuksen eheyttäminen OSA 1 - ops-työtä vai touhupedagogiikkaa? ja
Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys)
Lopuksi - kun tavoitteena on lapsen edun toteutuminen, tietää tekevänsä oikein
Uudistusmieliset intoilijat, intomieliset uudistajat, kriitikot ja vastustajat - on hauskaa huomata, että jokaisella meillä on sama tavoite: lapsen edun ja parhaan mahdollisen oppimisen sekä hyvän kasvun edellytysten turvaaminen! Jokainen meistä haluaa tehdä koulusta hyvän paikan oppia. Eikö? Kukaan tuskin ajaa omaa etuaan tai ei halua omien oppilaidensa ja koulujen epäonnistuvan? Koulun ja opettajan kaikki toiminta on arvioitava tästä perustasta lähtien. Jokaisen opettajan, rehtorin, opetustoimen / sivistystoimialan johtajan sekä kuntapäättäjän on kysyttävä itseltään, teenkö tai toiminko työssäni lapsen etua, oppimisen iloa sekä motivaatiota ja lapsen hyvää kasvua edistävällä tavalla?
Linkkejä aiempiin aihetta käsitteleviin blogiteksteihin
Peractum est! Kehitetään koulua rohkeasti ilmiölähtöiseen ja digitaaliseen tulevaisuuteen
Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 1 vuorovaikutusta tukeva oppimisympäristö
Ilmiölähtöisen opetuksen toiminnalliset edellytykset - osa 2 yksilöllisyyden huomiointi
