John
Dewey
The Middle Works, 1899 – 1924, Volume 15
Essays
on Politics and Society 1923–1924
(A Sick World) s. 42–46
Seuraava teksti on kirjoittamani käännös yhdysvaltalaisen filosofin ja psykologin John Deweyn artikkelista A Sick World. Teksti löytyy Deweyn kokoomateoksesta The Middle Works 1899-1924. Tämä artikkeli, kuten monet muut Deweyn tekstit mukaan lukien, toimii yli sadan vuoden jälkeenkin, kuvaten osuvasti ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Tekstissä Dewey pohtii, mikä ylläpitää ihmisten psyykkistä pahoinvointia yhteiskunnassa, mitä on hyvinvointi ja miten ihminen voi tavoittaa hyvinvointia edistävän elämän.
On tärkeää ymmärtää, että tarve eri ammattikuntien olemassaololle on lähtöisin ihmiskunnan pahuudesta sekä ongelmista. Pappi parantaa ihmisen ongelmat pelastamalla sielun synneistä tai vähintään sen seurauksista. Lakimiehet parantavat ihmisten välisiä ongelmia, ja lääkäri parantaa fyysisiä vaivoja. Ihmisen halu harrastaa liikuntaa, huvitella sekä halu virkistäytyä ovat oireita ongelmista, joita meillä on ja myös tämän vuoksi olemme valmiita maksamaan eri toimijoille parantuaksemme. Kiinnostus erilaisiin viihdyttäviin ajanvietetapoihin perustuu niiden kykyyn tarjota hetkellistä helpotusta pahoinvointiin. Harrastaessamme ja viihtyessämme unohdamme hetkeksi huolemme. Journalismia pidetään myös eräänä ammattikuntana. Onnettomuudet, murhat, sodat ja konfliktit hallitsevat ”uutisointia”. Uutisten pyrkimyksenä on vedota ihmisiin esittämällä tapahtumista tiettyjä sensaatiomaisia tai iskeviä osia. Näin sosiaalisen elämän patologisuus muodostuu elämän vallitsevaksi ja kiinnostavaksi osuudeksi. Lääketieteestä on muodostunut väline pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Kuitenkin jo pelkkä sana lääketiede osoittaa, että itse ongelma on päällimmäisenä ajatuksissamme. Pahuuden välttely normaaliin elämään pyrkimisen sijaan ei kuitenkaan voi olla sitä, mitä ihmiset eniten haluavat elämältä. Tämä on vain se, mistä he ovat eniten tietoisia. Laki ammattikuntana on suuntautumassa voimakkaasti bisnesmaaliman toimintaa ohjaavaksi ja neuvovaksi instituutioksi, sen sijaan että se pyrkisi toimimaan oikeutta jakavana elimenä. Mutta toivorikkainkaan ihminen tuskin kuvittelee tämän tarkoittavan sitä, että laista muodostuisi sosiaalista elämää rakentava ja suuntaava väline, tai että se muuttuisi joksikin muuksi kuin neuvomaan liikeyrityksiä siinä, missä rajoissa toimintaa voidaan harjoittaa ilman, että joudutaan hankaluuksiin.
(A Sick World) s. 42–46
Seuraava teksti on kirjoittamani käännös yhdysvaltalaisen filosofin ja psykologin John Deweyn artikkelista A Sick World. Teksti löytyy Deweyn kokoomateoksesta The Middle Works 1899-1924. Tämä artikkeli, kuten monet muut Deweyn tekstit mukaan lukien, toimii yli sadan vuoden jälkeenkin, kuvaten osuvasti ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Tekstissä Dewey pohtii, mikä ylläpitää ihmisten psyykkistä pahoinvointia yhteiskunnassa, mitä on hyvinvointi ja miten ihminen voi tavoittaa hyvinvointia edistävän elämän.
![]() |
| John Dewey (1859-1952) |
Sairas maailma
Maailma on aina ollut enemmän tai vähemmän sairas. Harmonian ja hyvinvoinnin saarekkeet, joita maalaamme ihmiskunnan historian kartalle, ovat suurimaksi osaksi kuvittelun tuotteita. Ne ovat suojapaikkoja tämä päivän pahoinvointia vastaan. Ne ovat hukkuvan viimeinen oljenkorsi. Voidaan tietenkin kysyä, onko tietoisuus pahoinvoinnista ollut ennen yhtä voimakasta kuin tänä päivänä. Luottavaisuutemme – mukavat sanat, positiivisuus ja usko hyvinvoinnin olemassaoloon – on kuitenkin pelkkää itseriittoista kuvitelmaa. Voidaan todeta, että ”nirppanokka nainen protestoi vain liian paljon”. Halumme hemmotella itseämme on erittäin voimallista ja keskeinen ajatteluamme ohjaava tekijä. Tämä todistaa siten kaikkialle levinneen ja mieliä varjostavan tietoisuuden pahoinvoinnin olemassaolosta. Historian varhaisissa vaiheissa, henkisesti raskaina ajanjaksoina, ihmiset ovat turvautuneet uskonnollisuuteen. Nykyään tätä tapaa ei enää huomioida. Tiede, teknologia ja liiketalous ovat hylänneet uskonnon merkityksen. Ihmiskunta tyydyttyy ainoastaan jonkin sellaisen avulla, mikä on joko bisnesmäisempää ja tuottavampaa, kuin menneet uskonnot tai jollain, joka osoittaa teknisyyttä ja pystyy ulkoisesti vastaamaan nykyaikaisen tieteen tarpeisiin.
Lyhyesti sanottuna olemme tekemisissä ilmiön kanssa,
jota voidaan kutsua couéismiksi. Sen vetovoima ja metodi ovat tunnettuja jo
kaukaa historiastamme. Nyt sen ilmentymä on vain puettu hienoimpiin tämän
päivän ”muotivaatteisiin”. Metodi on aina ”parantanut” jotain. Se tulee parantamaan
huomattavissa määrin nykyäänkin. Tämän autosuggestiivisen metodin taitava henkilö
voi mennä puhujaksi mihin kuulijakuntaan tahansa ja poimia, pienellä
virhemarginaalilla, juuri tälle toiminnalle alttiita ihmisiä. Näin tällä hypnoottisella
tempulla luodaan vastustuskyvyttömille ihmisille illuusio, jossa ihmiset
alkavat uskoa puheessa olevan ”juuri
jotain sitä, mitä minä tarvitsen”. Tämä mahdollistaa toimijan valitsemaan oikeat
henkilöt, joihin tämä ”hoitomenetelmä” toimii. Asettamalla sana hoitomenetelmä sitaatteihin voidaan sen
kannattajille osoittaa sanan tiettyä merkitystä vertailemisen metodin avulla myöntämällä, että sanassa (hoitomenetelmä) on merkitys, jossa viitataan pyrkimykseen
auttaa henkilöitä. Kuitenkin samanaikaisesti tämän mekanismin kiistetään olevan totta. Näin paetaan vain omaa vastuuta sekä kykyä ymmärtää toiminnan luonnetta. Ei ole tarkoituksellista kysyä, auttaako autosuggestio ihmisen hyvinvointiin lääkkeiden tavoin asettamalla sana lainausmerkkeihin. Objektin on suggeroitava
tarve tutkimalla koko parannuksen idea suhteessaan sairaan maailman ongelmiin.
Parannettu keho tai mieli ei merkitse samaa kuin
hyvinvointi ja terveys. Se ei myöskään tarkoita kehittyvän mielen ja kehon
elinvoimaisuutta. Olisi yhtä typerää verrata lakiasian voittamista yhteistoiminnallisiin
sosiaalisiin suhteisiin, tai käsittää rahallinen korvaus takuuksi tasapainoisille
kansainvälisille suhteille. Parannus on merkitykseltään negatiivinen, terveys
positiivinen. Kiinnostus parantamisessa ja pelastamisesta on todistus vain
siitä, kuinka sairas maailma on. Se on todistus haluttomuudesta toimia
taudinaiheuttajaa vastaa. Se on vain syventymistä oireisiin ja vaikutuksiin. Parannus
saattaa vähentää, kukistaa tai siirtää oireita, mutta se ei käsittele syitä.
Mutta jos näin tehtäisiin, olisi silloin kyse enemmästä kuin hoitamisesta.
Keskustelussa siirryttäisiin uudelleen koulutukseen, mikä olisi organismin peruskorjausta.
Tällöin alkaisi ilmetä terveyden oireita, koska tilanne olisi konstruoitu
oikein ja perustellusti.
Olettaako kukaan, että suggestio, joko yksilön
ulkoinen tai sisäinen, pystyy hoitamaan ja ohittamaan
ongelman aiheuttaneet olosuhteet kehossa, vaikka se saattaa siirtää oireita sekä tietoisuuden oireista ja kärsimyksestä? Jos näin olisi, metodit soveltuisivat
yhtä varmasti sekä ”orgaanisiin” tauteihin että niihin, joihin tässä käsitelty
”parannus tai hoitomenetelmä” on vaikuttanut. Yhteisö tai yksilö, joka elää
positiivisesti ja rakentavasti, kasvaa. Hän voi päivä päivältä yhä paremmin.
Elämästä muodostuu sellainen, jossa itsesuggestion merkitys on tarpeeton. Koko
parantamisen tekniikka ja idea viittaavat fundamentaalisen pahuuden ja
ongelmien jatkuvaan olemassaoloon. Se todistaa, että negatiiviset ideat ja käytännöt
hallitsevat yhä tietoisuuttamme rakentavien ratkaisujen sijaan. Todellinen
hyvinvoiva elämä itsessään torjuisi jo monia ongelmia. Tätä ei kuitenkaan saa ymmärtää,
että elämän arvo olisi pahoinvoinnin välttämisessä. Hyvinvointia tuottava elämä
on yksikertaista sekä spontaania iloa, intohimoa sekä saavutuksia.
Muodostamalla selkeämpiä merkityksiä jollekin eroaa radikaalisti pyrkimyksestä
elää vain helppoa ja siten onnellista elämää.
Ihmiset, jotka ovat saaneet apua couéismin
metodista, eivät esitä yhtään mielipidettä metodia vastaan. Millään muulla
”hoitokeinolla” ei ole ainakaan tavoitettu yhtä paljon ihmisiä. Kuitenkin kaiken
halvan ja lyhytnäköisen hyödyntäminen, mikä välttelee perussyiden
tunnistamista, johtaa suuriin kustannuksiin. Kallein hinta maksetaan siinä,
että ”hoito” ja tukitoimenpide siirtävät sitä päivää kauemmaksi, jolloin
fundamentaaliset syynaiheuttajat olisivat vastassa ja rakentava toiminto käsiteltävissä.
Ne ylläpitävät elämänhallintaa toiveunilla, taikuudella, pinnallisuudella ja
välttelemällä tosiasioita. Näin sairaus maailmassa vain säilyy. Niin kauan kuin
mieli on suunnattu parannukseen, me tarvitsemme parannusta. Ainoastaan koulutus
ja uudelleenkoulutus normaalissa kasvun olosuhteissa voi saada aikaan jotain
positiivista ja säilyvää. Kun tämä tie valitaan, on huomioitava ja selvitettävä
normaalin kasvun ja hyvinvoinnin olosuhteet sekä tarvittava positiivinen
ponnistelu tämän eteen. Kukaan ajatteleva ihminen ei voi tunnustaa, että
antamalla ja ottamalla lääkettä fyysiseen tai mentaaliseen vaivaan voidaan
parantua. Eteenpäin pyrkimiseen tarvitaan aina tietoa ja toimintaa. Riippuvuus
pelkkään ”parannuksen tai hoitoon” ehkäisee ja sekoittaa hyvinvoinnin muodostumista.
Se ei johda mihinkään. Puolueellinen ja pinnallinen tiede, fysiologinen tai
psykologinen, joka pyrkii kohti välitöntä tulosten toteutumista, on aidon ja
vaikuttavan tieteen suurin vihollinen. Se käsittää virheet tiedon puutteeksi ja
itsekeskeisyyden oppimisen mahdollisuudeksi. Siitä, että pyrimme kontrolloimaan
yksilöiden alitajuntaa suggestiolla, eivät hyödy sen paremmin eläimet kuin ihmisetkään.
Hypnoosin hyödyntäminen ”hoitokeinona” on toinen
suuria kustannuksia aiheuttava tekijä. Tästä oivana esimerkkinä on median
välityksellä tunnetuksi tullut Herra Coué ja hänen ”parantava” metodinsa. Hänen
kiertueensa meren yli tallennettiin päivä päivältä ja esitettiin radioiden ja
sanomalehtien pääotsikoissa. Herra Phillips osui naulan kantaan humoristisessa
kolumnissa Globe, kuten aiemminkin,
todetessaan metodia harjoitettaneen jo kauan sitten sillä erotuksella, että sen
vanhemmat harjoittajat kärsivät vaikuttavan lehdistön tuen puutteesta. Suoraan
sanottuna couéismin hyödyntämän ja sodassa käytettävän propagandan välillä ei
ole mitään eroa. Molemmat pyrkivät vaikuttamaan tietoisuuden hallintaan ja älyllisen
elämän suuntaamiseen. Vaikuttavuuteen pyritään vetoamalla toistuvilla
toiminnoilla yksilön tajuntaan ja tunteisiin. Vetoomus on toiminto, joka hämärtää
ja turmelee lopulta ihmisen kallisarvoisimman asian – älykkyyden. Vetoamalla
kaikkein äärimmäisiin mahdollisuuksiin, joita esitetään saavutettavan couéismin
ansiosta, eivät kuitenkaan ole todellisuudessa mitään. Tätä vaikuttavimpia tekijöitä
ovat puhtaasti merkityksettömät pienet huomiot, jotka johtavat mielen
antautumiseen. Kun verrataan ”avusta tai hoidosta” saatavia hyötyjä, siihen
että joku kärsivä hankkii Couén tukeutuen mielenrauhaa, voidaan todeta että saadaan
aikaan vain vahinkoa. Riippuvuus kasvaa ja ihminen tottuu ajattelun
kehittymistä ehkäiseviin ärsykkeisiin. Tämä kaikki saa voimallisuutensa yksikertaisesti
vain aistimuksellisesta ja emotionaalisesta ärsyketulvasta. Kun verrataan näitä
”saavutuksia” herkkäuskoisuuden kasvuun, arvostelukyvyn heikkenemiseen sekä yksilön
omista mielipiteistä luopumiseen, ei muodostunut kuva tee vaikutusta.
Muutamalla tämä kaikki tapahtumaan niin, että sama
laiva joka kuljettaa Couéa, kuljettaakin toista henkilöä, joka opettaa ja
harjoittaa elävää kolutusta ja
uudelleenkoulutusta. Laiva tuo mukanaan tietoisen kontrollin, aistimuksellisen
tietoisuuden, mielipiteiden ja toimintojen positiivisen korjaamisen. Tämä
perustaa toimintansa virheettömään ja elävään tietoisuuteen. Tällöin ei ole
myöskään epäilystä alitajunnan olemassaolosta ja toimivuudesta. Sen laatu,
luonne ja toiminta riippuvat kuitenkin vallitsevista olosuhteista. Kun
alitajunnan toiminta on kunnossa ja sitä hyödynnetään oikein, on sen toiminta
elämää auttava, ei haittaavaa. On kuitenkin huomioitava, että sen kunto perustuu
ruumiillisten toimintojen hyvinvointiin, jota ei saavuteta ilman, että kontrolloidaan
tietoisesti positiivisen työn, vaivan ja fyysisyyden olemassaoloa sekä älyn ja
moraalin kehittämistä.
Herra Matthias Alexanderin julkitulo tapahtui yllättäen. Kontrasti näiden kahden miehen vastaanotossa (radiossa) tuottaa
kohtalaisen selkeän kuvan meidän taipumukselle pyrkiä käsittelemään oireita
halvalla ja helpolla tavalla. Toiveemme on tulla parannetuiksi mieluummin kuin
voida hyvin. Kuulemme päivittäin, että koulutus ja yhteiskunnallinen katastrofi
kamppailevat keskenään. Puolitiede ja sen propagandistinen julkisuus, luottamus
alitajuntaan, joka on jo valmiiksi turmeltunut, työskentelevät koulutuksen
omaksumisen metodia vastaan. Kuitenkaan ei ole yhtään vakavaa yritystä
selvittää näiden todellista tilaa ja toimintaa. Ja jos koulutuksen ja katastrofin
välinen vastakkainasettelu on oikeutettua, viitataan silloin siihen, että
työskentely tapahtuu katastrofin puolella.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti