Sairas Maailma (A Sick World), John Dewey (suom. Mikko Saari)

John Dewey

The Middle Works, 1899 – 1924, Volume 15

Essays on Politics and Society 1923–1924
(A Sick World) s. 42–46

Seuraava teksti on kirjoittamani käännös yhdysvaltalaisen filosofin ja psykologin John Deweyn artikkelista A Sick World. Teksti löytyy Deweyn kokoomateoksesta The Middle Works 1899-1924. Tämä artikkeli, kuten monet muut Deweyn tekstit mukaan lukien, toimii yli sadan vuoden jälkeenkin, kuvaten osuvasti ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Tekstissä Dewey pohtii, mikä ylläpitää ihmisten psyykkistä pahoinvointia yhteiskunnassa, mitä on hyvinvointi ja miten ihminen voi tavoittaa hyvinvointia edistävän elämän.

John Dewey (1859-1952)

Sairas maailma

On tärkeää ymmärtää, että tarve eri ammattikuntien olemassaololle on lähtöisin ihmiskunnan pahuudesta sekä ongelmista. Pappi parantaa ihmisen ongelmat pelastamalla sielun synneistä tai vähintään sen seurauksista. Lakimiehet parantavat ihmisten välisiä ongelmia, ja lääkäri parantaa fyysisiä vaivoja. Ihmisen halu harrastaa liikuntaa, huvitella sekä halu virkistäytyä ovat oireita ongelmista, joita meillä on ja myös tämän vuoksi olemme valmiita maksamaan eri toimijoille parantuaksemme. Kiinnostus erilaisiin viihdyttäviin ajanvietetapoihin perustuu niiden kykyyn tarjota hetkellistä helpotusta pahoinvointiin. Harrastaessamme ja viihtyessämme unohdamme hetkeksi huolemme. Journalismia pidetään myös eräänä ammattikuntana. Onnettomuudet, murhat, sodat ja konfliktit hallitsevat ”uutisointia”. Uutisten pyrkimyksenä on vedota ihmisiin esittämällä tapahtumista tiettyjä sensaatiomaisia tai iskeviä osia. Näin sosiaalisen elämän patologisuus muodostuu elämän vallitsevaksi ja kiinnostavaksi osuudeksi. Lääketieteestä on muodostunut väline pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Kuitenkin jo pelkkä sana lääketiede osoittaa, että itse ongelma on päällimmäisenä ajatuksissamme. Pahuuden välttely normaaliin elämään pyrkimisen sijaan ei kuitenkaan voi olla sitä, mitä ihmiset eniten haluavat elämältä. Tämä on vain se, mistä he ovat eniten tietoisia. Laki ammattikuntana on suuntautumassa voimakkaasti bisnesmaaliman toimintaa ohjaavaksi ja neuvovaksi instituutioksi, sen sijaan että se pyrkisi toimimaan oikeutta jakavana elimenä. Mutta toivorikkainkaan ihminen tuskin kuvittelee tämän tarkoittavan sitä, että laista muodostuisi sosiaalista elämää rakentava ja suuntaava väline, tai että se muuttuisi joksikin muuksi kuin neuvomaan liikeyrityksiä siinä, missä rajoissa toimintaa voidaan harjoittaa ilman, että joudutaan hankaluuksiin.

Maailma on aina ollut enemmän tai vähemmän sairas. Harmonian ja hyvinvoinnin saarekkeet, joita maalaamme ihmiskunnan historian kartalle, ovat suurimaksi osaksi kuvittelun tuotteita. Ne ovat suojapaikkoja tämä päivän pahoinvointia vastaan. Ne ovat hukkuvan viimeinen oljenkorsi. Voidaan tietenkin kysyä, onko tietoisuus pahoinvoinnista ollut ennen yhtä voimakasta kuin tänä päivänä. Luottavaisuutemme – mukavat sanat, positiivisuus ja usko hyvinvoinnin olemassaoloon – on kuitenkin pelkkää itseriittoista kuvitelmaa. Voidaan todeta, että ”nirppanokka nainen protestoi vain liian paljon”. Halumme hemmotella itseämme on erittäin voimallista ja keskeinen ajatteluamme ohjaava tekijä. Tämä todistaa siten kaikkialle levinneen ja mieliä varjostavan tietoisuuden pahoinvoinnin olemassaolosta. Historian varhaisissa vaiheissa, henkisesti raskaina ajanjaksoina, ihmiset ovat turvautuneet uskonnollisuuteen. Nykyään tätä tapaa ei enää huomioida. Tiede, teknologia ja liiketalous ovat hylänneet uskonnon merkityksen. Ihmiskunta tyydyttyy ainoastaan jonkin sellaisen avulla, mikä on joko bisnesmäisempää ja tuottavampaa, kuin menneet uskonnot tai jollain, joka osoittaa teknisyyttä ja pystyy ulkoisesti vastaamaan nykyaikaisen tieteen tarpeisiin.

Lyhyesti sanottuna olemme tekemisissä ilmiön kanssa, jota voidaan kutsua couéismiksi. Sen vetovoima ja metodi ovat tunnettuja jo kaukaa historiastamme. Nyt sen ilmentymä on vain puettu hienoimpiin tämän päivän ”muotivaatteisiin”. Metodi on aina ”parantanut” jotain. Se tulee parantamaan huomattavissa määrin nykyäänkin. Tämän autosuggestiivisen metodin taitava henkilö voi mennä puhujaksi mihin kuulijakuntaan tahansa ja poimia, pienellä virhemarginaalilla, juuri tälle toiminnalle alttiita ihmisiä. Näin tällä hypnoottisella tempulla luodaan vastustuskyvyttömille ihmisille illuusio, jossa ihmiset alkavat uskoa puheessa olevan ”juuri jotain sitä, mitä minä tarvitsen”. Tämä mahdollistaa toimijan valitsemaan oikeat henkilöt, joihin tämä ”hoitomenetelmä” toimii. Asettamalla sana hoitomenetelmä sitaatteihin voidaan sen kannattajille osoittaa sanan tiettyä merkitystä vertailemisen metodin avulla myöntämällä, että sanassa (hoitomenetelmä) on merkitys, jossa viitataan pyrkimykseen auttaa henkilöitä. Kuitenkin samanaikaisesti tämän mekanismin kiistetään olevan totta. Näin paetaan vain omaa vastuuta sekä kykyä ymmärtää toiminnan luonnetta. Ei ole tarkoituksellista kysyä, auttaako autosuggestio ihmisen hyvinvointiin lääkkeiden tavoin asettamalla sana lainausmerkkeihin. Objektin on suggeroitava tarve tutkimalla koko parannuksen idea suhteessaan sairaan maailman ongelmiin.

Parannettu keho tai mieli ei merkitse samaa kuin hyvinvointi ja terveys. Se ei myöskään tarkoita kehittyvän mielen ja kehon elinvoimaisuutta. Olisi yhtä typerää verrata lakiasian voittamista yhteistoiminnallisiin sosiaalisiin suhteisiin, tai käsittää rahallinen korvaus takuuksi tasapainoisille kansainvälisille suhteille. Parannus on merkitykseltään negatiivinen, terveys positiivinen. Kiinnostus parantamisessa ja pelastamisesta on todistus vain siitä, kuinka sairas maailma on. Se on todistus haluttomuudesta toimia taudinaiheuttajaa vastaa. Se on vain syventymistä oireisiin ja vaikutuksiin. Parannus saattaa vähentää, kukistaa tai siirtää oireita, mutta se ei käsittele syitä. Mutta jos näin tehtäisiin, olisi silloin kyse enemmästä kuin hoitamisesta. Keskustelussa siirryttäisiin uudelleen koulutukseen, mikä olisi organismin peruskorjausta. Tällöin alkaisi ilmetä terveyden oireita, koska tilanne olisi konstruoitu oikein ja perustellusti.

Olettaako kukaan, että suggestio, joko yksilön ulkoinen tai sisäinen, pystyy hoitamaan ja ohittamaan ongelman aiheuttaneet olosuhteet kehossa, vaikka se saattaa siirtää oireita sekä tietoisuuden oireista ja kärsimyksestä? Jos näin olisi, metodit soveltuisivat yhtä varmasti sekä ”orgaanisiin” tauteihin että niihin, joihin tässä käsitelty ”parannus tai hoitomenetelmä” on vaikuttanut. Yhteisö tai yksilö, joka elää positiivisesti ja rakentavasti, kasvaa. Hän voi päivä päivältä yhä paremmin. Elämästä muodostuu sellainen, jossa itsesuggestion merkitys on tarpeeton. Koko parantamisen tekniikka ja idea viittaavat fundamentaalisen pahuuden ja ongelmien jatkuvaan olemassaoloon. Se todistaa, että negatiiviset ideat ja käytännöt hallitsevat yhä tietoisuuttamme rakentavien ratkaisujen sijaan. Todellinen hyvinvoiva elämä itsessään torjuisi jo monia ongelmia. Tätä ei kuitenkaan saa ymmärtää, että elämän arvo olisi pahoinvoinnin välttämisessä. Hyvinvointia tuottava elämä on yksikertaista sekä spontaania iloa, intohimoa sekä saavutuksia. Muodostamalla selkeämpiä merkityksiä jollekin eroaa radikaalisti pyrkimyksestä elää vain helppoa ja siten onnellista elämää.

Ihmiset, jotka ovat saaneet apua couéismin metodista, eivät esitä yhtään mielipidettä metodia vastaan. Millään muulla ”hoitokeinolla” ei ole ainakaan tavoitettu yhtä paljon ihmisiä. Kuitenkin kaiken halvan ja lyhytnäköisen hyödyntäminen, mikä välttelee perussyiden tunnistamista, johtaa suuriin kustannuksiin. Kallein hinta maksetaan siinä, että ”hoito” ja tukitoimenpide siirtävät sitä päivää kauemmaksi, jolloin fundamentaaliset syynaiheuttajat olisivat vastassa ja rakentava toiminto käsiteltävissä. Ne ylläpitävät elämänhallintaa toiveunilla, taikuudella, pinnallisuudella ja välttelemällä tosiasioita. Näin sairaus maailmassa vain säilyy. Niin kauan kuin mieli on suunnattu parannukseen, me tarvitsemme parannusta. Ainoastaan koulutus ja uudelleenkoulutus normaalissa kasvun olosuhteissa voi saada aikaan jotain positiivista ja säilyvää. Kun tämä tie valitaan, on huomioitava ja selvitettävä normaalin kasvun ja hyvinvoinnin olosuhteet sekä tarvittava positiivinen ponnistelu tämän eteen. Kukaan ajatteleva ihminen ei voi tunnustaa, että antamalla ja ottamalla lääkettä fyysiseen tai mentaaliseen vaivaan voidaan parantua. Eteenpäin pyrkimiseen tarvitaan aina tietoa ja toimintaa. Riippuvuus pelkkään ”parannuksen tai hoitoon” ehkäisee ja sekoittaa hyvinvoinnin muodostumista. Se ei johda mihinkään. Puolueellinen ja pinnallinen tiede, fysiologinen tai psykologinen, joka pyrkii kohti välitöntä tulosten toteutumista, on aidon ja vaikuttavan tieteen suurin vihollinen. Se käsittää virheet tiedon puutteeksi ja itsekeskeisyyden oppimisen mahdollisuudeksi. Siitä, että pyrimme kontrolloimaan yksilöiden alitajuntaa suggestiolla, eivät hyödy sen paremmin eläimet kuin ihmisetkään.

Hypnoosin hyödyntäminen ”hoitokeinona” on toinen suuria kustannuksia aiheuttava tekijä. Tästä oivana esimerkkinä on median välityksellä tunnetuksi tullut Herra Coué ja hänen ”parantava” metodinsa. Hänen kiertueensa meren yli tallennettiin päivä päivältä ja esitettiin radioiden ja sanomalehtien pääotsikoissa. Herra Phillips osui naulan kantaan humoristisessa kolumnissa Globe, kuten aiemminkin, todetessaan metodia harjoitettaneen jo kauan sitten sillä erotuksella, että sen vanhemmat harjoittajat kärsivät vaikuttavan lehdistön tuen puutteesta. Suoraan sanottuna couéismin hyödyntämän ja sodassa käytettävän propagandan välillä ei ole mitään eroa. Molemmat pyrkivät vaikuttamaan tietoisuuden hallintaan ja älyllisen elämän suuntaamiseen. Vaikuttavuuteen pyritään vetoamalla toistuvilla toiminnoilla yksilön tajuntaan ja tunteisiin. Vetoomus on toiminto, joka hämärtää ja turmelee lopulta ihmisen kallisarvoisimman asian – älykkyyden. Vetoamalla kaikkein äärimmäisiin mahdollisuuksiin, joita esitetään saavutettavan couéismin ansiosta, eivät kuitenkaan ole todellisuudessa mitään. Tätä vaikuttavimpia tekijöitä ovat puhtaasti merkityksettömät pienet huomiot, jotka johtavat mielen antautumiseen. Kun verrataan ”avusta tai hoidosta” saatavia hyötyjä, siihen että joku kärsivä hankkii Couén tukeutuen mielenrauhaa, voidaan todeta että saadaan aikaan vain vahinkoa. Riippuvuus kasvaa ja ihminen tottuu ajattelun kehittymistä ehkäiseviin ärsykkeisiin. Tämä kaikki saa voimallisuutensa yksikertaisesti vain aistimuksellisesta ja emotionaalisesta ärsyketulvasta. Kun verrataan näitä ”saavutuksia” herkkäuskoisuuden kasvuun, arvostelukyvyn heikkenemiseen sekä yksilön omista mielipiteistä luopumiseen, ei muodostunut kuva tee vaikutusta.

Muutamalla tämä kaikki tapahtumaan niin, että sama laiva joka kuljettaa Couéa, kuljettaakin toista henkilöä, joka opettaa ja harjoittaa elävää kolutusta ja uudelleenkoulutusta. Laiva tuo mukanaan tietoisen kontrollin, aistimuksellisen tietoisuuden, mielipiteiden ja toimintojen positiivisen korjaamisen. Tämä perustaa toimintansa virheettömään ja elävään tietoisuuteen. Tällöin ei ole myöskään epäilystä alitajunnan olemassaolosta ja toimivuudesta. Sen laatu, luonne ja toiminta riippuvat kuitenkin vallitsevista olosuhteista. Kun alitajunnan toiminta on kunnossa ja sitä hyödynnetään oikein, on sen toiminta elämää auttava, ei haittaavaa. On kuitenkin huomioitava, että sen kunto perustuu ruumiillisten toimintojen hyvinvointiin, jota ei saavuteta ilman, että kontrolloidaan tietoisesti positiivisen työn, vaivan ja fyysisyyden olemassaoloa sekä älyn ja moraalin kehittämistä.

Herra Matthias Alexanderin julkitulo tapahtui yllättäen. Kontrasti näiden kahden miehen vastaanotossa (radiossa) tuottaa kohtalaisen selkeän kuvan meidän taipumukselle pyrkiä käsittelemään oireita halvalla ja helpolla tavalla. Toiveemme on tulla parannetuiksi mieluummin kuin voida hyvin. Kuulemme päivittäin, että koulutus ja yhteiskunnallinen katastrofi kamppailevat keskenään. Puolitiede ja sen propagandistinen julkisuus, luottamus alitajuntaan, joka on jo valmiiksi turmeltunut, työskentelevät koulutuksen omaksumisen metodia vastaan. Kuitenkaan ei ole yhtään vakavaa yritystä selvittää näiden todellista tilaa ja toimintaa. Ja jos koulutuksen ja katastrofin välinen vastakkainasettelu on oikeutettua, viitataan silloin siihen, että työskentely tapahtuu katastrofin puolella.