Tulevaisuuden peruskoulu -raportin arviointia: onko suunta entistä parempaan koulun näkyvissä?

Tulevaisuuden peruskoulu -raportti julkaistiin äskettäin. Kaikkiaan raportti on onnistunut ja asiantunteva. On ilo lukea raporttista: "Olemme koulutusjärjestelmämme avulla onnistuneet osallistamaan koko pienen kansamme hyvinvointivaltion rakentamiseen. Vaikka Suomen kouluja kehutaan jopa maailman parhaiksi, koulutusjärjestelmämme todellinen voima on juuri tasa-arvossa: meillä ei ole huonoja kouluja lainkaan." Raportissa esitetty vankka ja perusteltu näkemys "Yhteinen, julkinen, maksuton ja oppilaitaan valikoimaton peruskoulu tulee säilyttää" on merkittävä viesti tulevaisuuteen. On niinikään innostavaa lukea ajatuksia motivaation sekä ahkeruuden merkityksestä sekä esitetyistä näkemyksistä kouluviihtyvyyden edistämiseksi (opettajien yhteistyön merkitys sekä yhteistyön merkitys laajemmin myös koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa, opetuksen ja oppimisen ilmiöperusteisuus, projektiluonteisuus). Alun visioinnit oppimateriaalin evoluutiosta, siruteknologiasta, synteettisestä biologiasta ja virtuaaliympäristöistä tuntuvat täysin mahdollisilta ratkaisuilta tulevaisuuden koulussa. Johtajuuden ja opettajuuden kehittämisen suuntaviivat ovat osuvat. Tiivistäen voi todeta, että raportista on löydettävissä aineksia entistä paremman suomalaisen peruskoulun kehittämiseen.

Raportissa on mielestäni kolme asiaa, jotka vaatisivat täsmennystä osakseen:

1. Osaamisen merkitys on ylikorostunut ja sivistyksen merkitys alikorostunut siihen nähden, miten sivistyksen merkitystä raportin aluksi painotetaan.
2. Opetusryhmäkokoa käsittelevän pohdinnan ja perustelun sijasta näkökulma tulisi olla metodisesti enemmän tulevaisuudessa. 
3. Koulupäivän joustavuuden sijaan tulevaisuuden koulussa tulisi kehittää koulupäivän ja oppimisen eheyttä.

Asetan näkemykseni taustalle kolme lyhyttä perustelua:

1. Opetuksen tavoitteissa keskeistä on vaalia sivistyksen sekä hyvinvoinnin merkitystä, koska todellista osaamisen kehittymistä ei tapahdu, jos sivistyksellinen perusta ja sitä kautta hyvinvointi eivät ole kunnossa. (On tehtävä työtä kuin talonpoika ja ajateltava kuin filosofi - osaamista vai sivistystä?)
2. Niin kauan kun koulun voimat ovat valjastettu metodisesti ja tavoitteellisesti edesauttamaan yksinomaan yksilön yksilöllistä suoritusta, emme saavuta tavoiteltua muutosta kouluun kehittämisessä. Ryhmäkokoajattelu on koulutoiminnan kehittämisessä yksi rajoite, jonka sijaan on uskallettava kehittää sisältöjä sekä toimintatapoja ajan tarpeita vastaavaksi. (ks. Peruskoulun kipupisteet opettajien kokemana). Raportissa esitetyt näkemykset hyvinvoivan koulun kehittämisestä sekä oppimisympäristöjen ja opetusmenetelmien kehittämisestä antavat kuitenkin eväitä tämän resurssiproblematiikan murtamiselle oppimista edistävään suuntaan. Tulevaisuuden koulussa välineet sekä sisällölliset tavoitteet ovat sellaiset, että oppiminen on ajasta ja paikasta riippumatonta. Tällöin kysymys siitä, onko luokkia tai onko "luokassa" 15 vai 30 oppilasta ei ole keskeinen.
3. Hyvä opetus ja kasvu edellyttävät selkeää koulupäivän rakennetta, toiminnan ja sisällön eheyttä. Joustavuudesta rakentuu liian helposti kuva koulupäivän hektisyyden sekä sirpaleisuuden kasvusta. Sen sijaan opetuksen pääpaino tulee olla työskentelyn rauhallisuudessa sekä pitkäjänteisyydessä. Jokainen lapsi tarvitsee ensisijaisesti oppimisympäristön, jossa on tilaa asioitten tekemiselle alusta loppuun, vaikuttamisen, osallisuuden ja yhteistyön kokemista, esteettisiä kokemuksia, vastuunottamista ja rauhaa olla myös itsekseen ajatustensa ja tuntemustensa kanssa - koulupäivän eheyttä. Ammattitaitoinen opettaja ymmärtää, että oppiminen, motivoituminen ja viihtyminen ovat mahdollisia vasta sen jälkeen, kun oppilaan perustarpeet ovat tyydytetty (Kari uusikylä 2006).