tiistai 23. helmikuuta 2016

Opettajuus, tulevaisuus ja opettajien osaamisen kehittäminen

"Koulun toimintakulttuurin muutoksessa on kysymys aina yhteiskunnassa tapahtuneesta muutoksesta. Jos yhteiskunnassa tapahtunutta muutosta ei ymmärretä, pidetään opetuksen kehittämistä helposti vain muutamien opettajien mielivaltaisina keksintöinä, pahimmassa tapauksessa ohimenevänä hullutteluna, parhaimmassa tapauksessa vain joittenkin yksityiskohtien parantelemisena. Tuloksena on kehityksen jääminen metodiselle ja mekaaniselle tasolle." (Deweytä ja Broadya mukaillen). 
Tämä siteeraus on toiminut parin viimeisimmän esitykseni lähtökohtana, kun olen puhunut koulun toimintakulttuurin muutoksesta ja koulun tulevaisuudesta. Viime viikolla aloitimme Kajaanissa Osaava Kainuu -koulutuksen, jonka avasin lyhyellä esityksellä ja yllä esitetyllä siteerauksella. Tähän blogitekstiin pyrin kirjoittamaan pitämäni esityksen sisällön kirjalliseen muotoon, hieman esitettyä asiaa täydentäen. Osaava Kainuu -hankkeessa on ryhdytty kehittämään opettajien täydennyskoulutuksen toteuttamista yhteistyössä Kainuun kuntien kesken. Koulutuspäivä olikin innostava pohdinta tulevaisuuden kouluun!


Opettajien osaamisen kehittäminen on hyvän tulevaisuuden ydinkysymyksiä. Yhteiskunnan muutos viimeisen 25 - 30 vuoden aikana on ollut suuri. Muutos on ollut toisaalta hiipivä ja muutoksen elementit tuntuvat soljuneen hiljalleen osaksi elämäämme. Toisaalta muutos ollut nopea ja se näyttää olevan vain alati kiihtyvä, mikä voi aiheuttaa monelle meistä hallinnan tunteen menettämistä ja sitä kautta uusi aika koetaan henkisesti raskaana: virikkeet ja ärsyketulva vievät kaiken huomion, eikä mihinkään tunnu riittävän aikaa. Hiipivä ja hiljalleen ihmistä totuttava mutta kiihtyvä muutos on muuttumisen kannalta haaste. Elämme luonnollisesti menneen kokemusperustamme varassa, mikä luo meille turvallisuuden tunnetta. Kyky nähdä muutos ja muuttumisen tarve (tulevaisuus) ja sitä kautta kyky muuttua ja luopua totutuista tavoista vaatii ponnisteluja. Tämän vuoksi muutos on henkisesti raskasta ja näin myös usein vaikeaa toteuttaa. Esko Valtaoja yleistää asian osuvasti: 
"Miksi Suomi on suossa? Siksi että se katsoo tiukasti menneisyyteen. Hehkutetaan esimerkiksi uutta sellutehdasta. Mutta jossain vaiheessa huomataan, että me emme enää tarvitsekaan sellua: se korvautuu jollain muulla tai joku muu tekee sitä halvemmin ja paremmin ihan eri tyylillä" 
On siis uskallettava katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen, nähdä ja mietittävä sitten, miten tähän tavoitteeseen askelletaan. 

Tänä vuonna syntyvät lapset aloittavat koulutiensä vuonna 2023 ja päättävät peruskoulunsa noin 2032. He valmistuvat nykymittareiden valossa toisen asteen opinnoistaan vuoden 2035 aikana ja astuvat työelämään vuosien 2035 - 2040 välillä. Aikaa on kulunut noin 25 vuotta. Millainen on maailma vuonna 2040? Millaiseen maailmaan kasvatamme lapsia ja mikä on koulun tulevaisuus tätä aikaperspektiiviä vasten tarkasteltuna. Yhteiskunnan muutos on monitahoinen kysymys, joka ilmenee useilla elämän alueilla. Muutosta voi tarkastella muun muassa vuorovaikutussuhteiden, työn, arvojen, elämäntyylin, ajankäytön, tiedon tai teknologian saralla, koulutuspoliittisia ratkaisuja unohtamatta.

Kun tarkastellaan koulun ja opettajuuden tulevaisuutta on ensinnäkin ymmärrettävä, että tiedon, tiedon tuottamisen ja käsittelyn merkitys ovat muuttuneet merkittävästi viimeisen 25 vuoden aikana. Koulun merkitys ei ole enää itsestään selvästi sama, mitä se on ollut 25 - 30 vuotta sitten. Ajan "oireita" kuulostelleen on selvää, että koulun on pystyttävä määrittämään olemassaolonsa tarkoitus jo nyt aiempaa selkeämmin, niin että oppilaat ja heidän perheensä jaksavat innostua aina uudestaan ja uudestaan koulusta ja siellä tapahtuvasta oppimisesta. Perinteisinä pitämiemme instituutioiden merkitys ei ole enää yhtä vakaalla perustalla kuin 20 vuotta sitten. Informaalin ja formaalin oppimisen ja opetuksen suhde on kapeneva ja muuttuneessa tiedon omistamisen merkityksessä se tulee kapenemaan, jos koulu ei kehitä riittävästi toimintaansa motivaatiota ja oppimisen iloa edistävään suuntaan (ks. kuvio 1). 

KUVIO 1. Informaalin ja formaalin oppimisen välinen suhde (About the LIFE Center)

Suomalainen koulu ja opettajuus ovat vientituotteita. Suomalaisen koulun merkittävin innovaatio on se, että tähän saakka se on pystynyt tasaamaan oppimistuloksia oppilaan sosiaalisesta taustasta riippumatta. Tämän arvon eteen on ponnisteltava tulevaisuudessakin. Koulun on ponnisteltava sen, eteen että se pystyy ylläpitämään ja jopa kasvattamaan merkitystään oppimisen vaikuttajana myös vuonna 2030. Se ei synny koulutiedon merkityksen korostamisen kautta vaan pohtimalla ja ratkaisemalla sen, miten koulu pystyy avaamaan oppimisympäristöjään sekä tiedonkäsitystään ulospäin yhteiskuntaan. 

Uusi OPS koetaan toisaalta haasteena mutta ennen kaikkea mahdollisuutena koulun muutokselle. Opettajuudelle tämä asettaa haasteita mutta ne eivät ole ylitsepääsemättömiä. Yksi keskeinen omaa johtajuuttani ohjaava periaate on se, että vaadin työntekijöiltä työntekemiseltä juuri sen saman, jonka itsekin olen valmis tekemään. En enempää mutta en tietenkään kielläkään tekemästä enempää, jos henkilöllä itsellään on halu ja valmius suurempiin ponnistuksiin työssä. Jos mietitään opettajuuden muutosta, löytyvät osaamisen kehittämisen elementit tuleville lähivuosille uudesta opetussuunnitelmasta.  Opettajan osaamisen kehittämisen suunnan on oltava vähintään se, mitä edellytämme oppilailta. Opettajan on siten hallittava ja kehitettävä omissa valmiuksissaan laaja-alaisen osaamisen alueitten hallintaa:
  1. Ajattelu ja oppiminen 
  2. Kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutus 
  3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot 
  4. Monilukutaito 
  5. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen 
  6. Työelämätaidot ja yrittäjyys 
  7. Osallistuminen, vaikuttaminen, kestävän tulevaisuuden rakentaminen
Voimme kysyä itseltämme, kuinka hallitsemme ja miten suhtaudumme näitä valmiuksia kohtaan? Tulevaisuus edellyttää ihmisiltä ensisijaisesti toimintavalmiuksia sekä kyvykkyyttä kehittyä kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Se, että pystymme tähän, on perustana hyvä kasvatus ja koulun kasvatuksellinen ote, mikä puolestaan luo tahtoa sekä psyykkistä tasapainoisuutta toimintavalmiuksien taustalle. Menestyäkseen suomalainen yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, joilla on kykyä luoda uutta, ajatella uudella tavalla ja tahtoa innostua oppimisesta sekä itsensä kehittämisestä.

Kirjoitin alkuvuodesta blogitekstin siitä, kuinka uusi POPS päivittää sivistyskäsityksemme 2000-luvulle. Tästä on kysymys tulevaisuuden koulussa ja opettajuudessa. Voimme tehdä työtämme joko sivistyneellä tai mekaanisella otteella olipa kyse kuinka korkeasti koulutetusta ammatista hyvänsä. Mekaanisuus tarkoittaa sitä, että teemme työtämme totuttujen tapojen, rutiinien tai perinteisten ajattelumallien varassa. Sanotaan, että konemaisesti toimivat ja ajattelevat ihmiset voidaan korvata jossain vaiheessa koneella. Sivistyneellä otteella työtään tekevä ihminen huolehtii jatkuvasti omasta kehityksestään ja välttää siten työn mekanisoitumisen. Jos ihminen haluaa kehittyä, on hänen kyseenalaistettava toimintatapojaan säännöllisesti. Työssä on mahdollista saavuttaa tuottavuus ja korkea motivaatio, kun uskaltaa uudistua säännöllisesti. Kun opettaja tekee työtään sivistyneellä, kehittävällä ja jopa tutkivalla otteella eivät koneet, videot tai appsit pysty korvaamaan opettajaa, eikä koulun kehittäminen jää mekaanisen hulluttelun tasolle.



KOULUTUS, SIVISTYS JA HYVINVOINTI

Tutkiva opettajuus: avain jäntevään koulun kehittämiseen ja opettajien ammatilliseen kasvuun

Broady, D. 1989. Piilo-opetussuunnitelma: mihin koulussa opitaan?

Dewey, J. 1957. Koulu ja yhteiskunta

Salomaa, J. E. 1950. Tie ihmisyyteen. Kansallisen itsekasvatuksen perusteita


klo
Tunnisteet: , , , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)