Oppimisen tulevaisuus - perustaitojen hallinta, merkitys ja koulun tiedonkäsitys

OECDn kansainvälinen oppimistulosten tuorein vertailuraportti osoittaa, että koulussa heikosti menestyvien lasten osuus on kasvanut maassamme vuoden 2006 jälkeen (ks. HS: Raportti paljastaa Suomen Pisa-pudotuksen – Heikosti pärjääviä oppilaita yhä enemmän). Aiemmin on puhuttu koulutyössä tukea tarvitsevasta kymmenestä prosentista mutta nyt näyttää, että puhumme pian tukea tarvitsevasta 20 prosentista. Opettajille tulos on tuskin suuri yllätys. Kehityskulku on ollut nähtävissä jo pitkään. Kyse on polarisaation kasvusta ja suomalaisen koulujärjestelmän kyvykkyydestä taata hyvät oppimistulokset oppilaan asuinpaikasta ja sosiaalisesta taustasta riippumatta. Opetuksen kehittämisen merkitys vankistuu tulosten tunnistamisen myötä ja perusopetuksen OPS-uudistus toteutuu kreivin aikaan. Katson, että koululla on tulevaisuudessakin myönteinen merkitys lasten ja nuorten kasvun tukemisessa.


Oppimistulosten mittailussa, vertailussa ja tulosten heikkenemisessä piilee riski opetuksen perustaitoajattelun korostumiselle

Oppimistulosten vertailussa ja tulosten heikkenemisessä piilee tasa-arvokysymyksen lisäksi riski kasvavaan perustaitoajatteluun[1]. Ajoittain kuulee vankkoja kannanottoja perustaitojen opettamisen puolesta ja opetuksen kehittäminen esimerkiksi digitalisaation osalta nähdään puolestaan riskinä perustaitojen omaksumiselle. Tähän aiheeseen liittyen on hyvä tiedostaa pala yhdysvaltalaista kouluhistoriaa, josta seuraavassa tarkemmin.

Yhdysvalloissa vaikutti 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä kaksi pedagogista liikettä: Deweyn koulureformi ja koulutyön rationalisointiliike. Jälkimmäinen ideologia perustui Taylorin teollisen työn standartoidulle ja rationalisoidulle massatuotannolle. Tyleriläisen opetustyön läpimurto tapahtuikin Yhdysvalloissa 60-luvulta alkaen ja taustalla vaikutti huoli perustaitojen heikkenemisestä (kielet ja matematiikka). Tämä johti "paluu perustaitoihin"- ajattelumallin muodostamiseen. Tekninen ja rationalisoitu ajattelutapa teknisti samalla opetuksen. Tylerin oppi tavoitteiden määrittelystä opetuksen suunnittelun ja arvioinnin perustana johti päätekäyttäytymistavoitteiden tarkkaan määrittelyyn. Oppimistulosten katsottiin ilmenevän lopulta oppilaan käyttäytymisen muutoksina ja mallissa opetuksen keskeiset elementit muodostuivat eri oppiaineiden osaamisen perus- ja minimitason määrittelyistä, yhtenäiseen oppimiseen tähtäävistä tasokokeista ja suorituskeskeisten opetussuunnitelmien muodostamisesta. Opetusta ja oppimateriaaleja kehitettiin yhtenäisyyden saavuttamiseksi ja käytännössä tämä tekninen kokonaisuus ilmeni opetuksen menetelmällisenä yksipuolistumisena.

Perustaitoja ei pidä väheksyä mutta niitä ei pidä myöskään korostaa liiallisesti. Perustaitojen oppiminen ja oppilaslähtöiset toimintatavat asetetaan helposti toisilleen vastakkaisiksi. Katsotaan esimerkiksi, että ainejakoisella työskentelyllä saavutetaan paremmat oppimistulokset kuin  ainerajat ylittävällä opetuksen eheyttämisellä. Olipa työtapa millainen hyvänsä, on perustaitojen on oltava jatkuvasti opetuksessa läsnä ja niiden kehittymisestä on opettajan huolehdittava. Esimerkiksi lukemaan oppii vain lukemalla ja kirjoittamaan kirjoittamalla. Koulun tehtävänä on huolehtia osaltaan siitä, että oppilaat lukevat ja perehtyvät säännöllisesti kirjallisuuteen. Olipa kyse oppilas- tai opettajajohtoisesta työstä, on oppilaita ohjattava huolellisuuteen kielen käytössä ja kirjoittamisessa. Oppimisen eteen on ponnisteltava työtavasta riippumatta.


Tieto on väline ja avain monen ongelman (myös koulun) ratkaisuun

Heikot oppimistulokset kielivät yhteiskunnan muutoksesta ja koulun on oltava tässä muutoksessa hereillä. Koulun toimintakulttuurin on vastattava ajan tarpeisiin ja haasteisiin, jotta aika ei aja koulun ohitse. Emme voi pitää koulun merkitystä ja olemassaoloa itsestäänselvyytenä. Tulevaisuudessa koulun sekä muiden perinteisinä pidettyjen instituutioiden merkitystä tullaan kyseenalaistamaan yhä voimallisemmin. Koulun on siksi arvioitava jatkuvasti toimintansa vaikuttavuutta sekä merkitystä. Opetussuunnitelmien uudistaminen on keskeinen väline tässä työssä.

Tiedon merkityksen pohdinta on oleellinen osa koulun toimintakulttuurin kehittämistä ja ops-työtä. Tiedolla ja motivaatiolla on keskinäinen yhteys opetuksessa. Tiedon merkitys on muuttunut ja pidän melko todennäköisenä, että heikkenevien oppimistulosten taustalta löytyy usein myös motivaation sekä koulutiedon merkityksen kokemisen ongelmia. On hyvä pohtia, mikä ylipäätään on tietämisen arvoista tai mikä merkitys tietämisellä on ihmiselämässä. Siksi väitänkin, että tieto on (vain) väline ymmärryksen ja tietoisuuden kehittymisessä. Se ei voi olla koulun tavoite sinänsä. On myös huomattava, että opetusmetodit ovat loppujen lopuksi vain metodeja, joiden avulla jokin asia opetetaan enemmän tai vähemmän mielekkäästi. Tiedolla ja koulun tiedonkäsityksellä on sen sijaan merkitystä: Tieto tulee ymmärtää välineeksi merkityksellisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tieto ei voi olla siten kohde, joka paljastaa ennalta annetun ja tunnetun todellisuuden vaan se on väline, mikä opettaa lapsille sen, miten toimitaan eteen tulevien ongelmien kanssa. Näin tiedosta tulee merkityksellistä ja tietämisestä muodostuu motivoivaa toimintaa, "joka syöttää itse itseään".


Lopuksi

Kasvatus ja ihmisen psyykkinen hyvinvointi ovat perusta kaikelle osaamiselle. Oppimistulosten lasku kielii laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Peruskoulun osalta ops-uudistus osuu kriittiseen mutta oikeaan ajankohtaan. Uudessa opetussuunnitelmassa painottuu mielestäni hyvin lapsen kasvun tukemisen näkökulma (mm. yhteistoiminta, aktiivisuus, osallisuus, hyvinvointia edistävän arjen suunnittelu ja toteutus, laaja-alaisen osaamisen alueet, ponnistelun ja asioitten alusta loppuun tekemisen mahdollistaminen, TVT:n kehittäminen opetuksen sisällön ja toiminnan rikastajana). Laaja-alaisen osaamisen alueet ovat merkittävä uudistus opetussuunnitelmassa. Kyse on valmiuksien kehittymisen tukemisesta, joita lapset tarvitsevat tulevaisuudessa pärjätäkseen elämässään. Oppiaineet ovat toki tärkeitä mutta nyt ja tulevaisuudessa sisältötiedon merkitys ei ole enää samanlainen kuin kymmenen, saatikka kaksikymmentä vuotta sitten. Tietämisen ja tiedon merkitys ovat muuttuneet. Se, miten oppilaan hyvinvointi ja kasvu nivoutuvat osaksi koulutyötä, on keskeinen toimintakulttuurin kehittämisen sekä opettajuuden kysymys. Hyvä opetus, vuorovaikutus sekä opettajan rooli oppimisen edistäjänä ovat kasvua tukevan toimintakulttuurin sekä hyvien oppimistulosten perustana tulevaisuudessakin.


[1] Jotta käsite "perustaidot" ei jää epäselväksi, määrittelen perustaitojen tarkoittavan lukemiseen, laskemiseen, sekä kirjoittamiseen liittyviä ikätason mukaisia taitoja sekä esteettisen ymmärryksen ja motoristen taitojen kehittymistä. Katson perustaitojen olevan välineitä, joiden avulla voidaan ratkoa ongelmia ja käsitellä tietoa. Perustaidot ovat siten väline syvempään ymmärryksen kehittymiseen, oppimiseen. 

Linkkejä

LUKIMAT Matemaattisten taitojen kehittymien 

HS Raportti paljastaa Suomen Pisa-pudotuksen – Heikosti pärjääviä oppilaita yhä enemmän

KALEVA Peruskoulun oppimistulokset uhkaavat heiketä - oppilaat jakautuvat hyvin ja heikosti pärjääviin

Kai-Ari Lundell, blogiteksti Yhä useampi oppilas pärjää heikosti

EUR-Lex Elinikäisen oppimisen avaintaidot

Saari, M. 2006. Kielikylpyopetuksen kulttuuripedagoginen perusta

Juho Helminen: OPS2016 - Koulu katsoo tulevaisuuteen. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen laaja-alaisen osaamisen osana

Aiempia aihetta käsitteleviä blogitekstejäni

Tasapäistääkö peruskoulu - miten käy lahjakkuudelle ja yksilöllisyydelle?

Kuva tulevaisuuden kouluun - OSA 2 toiminnan ja sisällön muutos

Koulushoppailuko olisi uhka tasa-arvolle?

Oppimisympäristö oppimisen keskiössä - uutta luova opetus

Tarvitaanko koulussa läksyjä?

Lukutaito ja lukuinto - miten kirjan ja kirjaston merkitys ovat muuttuneet 30 vuodessa?

Uusi POPS päivittää sivistyksen 2020-luvulle: tulevaisuuden sivistys muodostuu moraalisista valmiuksista